Monday, December 8, 2008

Julkinen tieto: Valtionsyyttäjä Mika Illman vaati Seppo Lehdolle 2.5 vuotta ehdotonta vankeutta muslimien uskonrauhan häirinnästä ymv:sta pelleilystä

Thursday, May 08, 2008

Julkinen tieto: Valtionsyyttäjä Mika Illman vaati Seppo Lehdolle 2.5 vuotta ehdotonta vankeutta muslimien uskonrauhan häirinnästä ymv:sta pelleilystä


Julkinen tieto: Valtionsyyttäjä Mika Illman vaati Seppo Lehdolle 2.5 vuotta ehdotonta vankeutta muslimien uskonrauhan häirinnästä eli Muhammed pilakuvien julkaisusta ja levittämisestä 7.5.2008 Tampereen käräjäoikeudessa.

Vaatimukset perustuivat oletuksiin törkeistä kunnialoukkauksista ns kansanedustajien Minna Sirnö, julkihomo Oras Tynkkynen, mm. laittomia uhkailuja Seppo Lehdolle 2004-2005 tehnyt Sylvain Kipre ( Norsunluurannikko ), käräjätuomari Anja Aulomaa, syyttäjät Ulf Reimers ja Jouko Nurminen, sekä ns. kansankiihotuksesta kun on epäiltävissä että Seppo Lehto on arvostellut neekerien ja muslimien toimintaa ja maahanmuuton sallimista.

Näitä tietoja on bongattivissa netistä vapaasti. - Odottelemme julkisiin tietoihin vielä tarkennuksia.

Asiasta uutisoi ennakoiden mm. toukokuun Alibi-lehti, missä on myös osa asianomistajiksi väitetyistä tahoista esittelyssä
-----------
HS:n keskusteluista napattu vinkki tietämättömille tapauksesta Seppo Lehto vs Mika Illman

Kts. tarkemmin http://seppo-lehto.blogspot.com

Tuossa googlehaku Mika Illman

Hippo | 31.5.2008 18:57

http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:en-US:official&hs=i8n&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=mika+illman&spell=1


Jokainen huomaa top viiden joukosta ihan vastaavankaltaisen sivuston kuin millaisista Lehto tuomittiin Illmanin syyttämänä!

Sivusto on ollut pystyssä ja sinne on syölletty herjauksia Illmania kohtaan jo vuodesta 2007, eli jo paljon ennen syytteen nostamista. Viimeistään tutkinnan yhteydessä Illmanin on pitänyt tulla tietoiseksi kyseisen sivuston olemassaolosta.

Miksi hän ei ole jäävännyt itseään?

Ei syyttäjänä voi toimia ilmeisen jäävi virkamies. Illmanin olisi pitänyt jäävätä itsensä ja ilmoitautua asianomistajaksi, jos tunsi itsensä loukatuksi.

Tässä pistetään oikeusvaltiota ja sen periaatteita halvalla.

-----------

Thursday, February 28, 2008

Suomalainen oikeusvaltio kriisissä kun käräjäoikeuksissa etnosensitiivisiä syyttäjiä, tuomareita ja lautamiehiä. Tosiasiat ohitetaan. Kysyn miksi?

Suomalainen oikeusvaltio kriisissä kun käräjäoikeuksissa on etnosensitiivisiä syyttäjiä, tuomareita ja lautamiehiä

Tosiasiat ohitetaan vaikka rikoksille on lukuisia todistajia, joiden todistusta ei voida vääräksikään osoittaa

Kysyn miksi ja miten tämä on mahdollista ja sallittua yhdenvertaisuuden syrjintänä ja perusoikeuksien epäämisenä liikkua ja ajatella?

Tunnettu ja tunnistettu todistettavasti laittomia tappouhkauksia jakeleva Sylvain Kipre
saa syyttämättäjättämiset vääristä ilmiannoistaan, laittomista uhkailuistaan, päällekarkailuistaan, sekä kunnianloukkaamisistaan

Tämä tunnettu
Tampereen vihreiden ex-hallituksen jäsen saa nauttia sellaista lainturvaa rikoksiltaan ettei päätä eikä häntää

- http://virkarikokset-tutkintaan.blogspot.com

- http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com

- http://rikosoikeudenkaynti.blogspot.com

Palaute: oikeusvaltio1(at)gmail.com

Monday, October 23, 2006

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki: Yhdenvertaisuudesta pidettävä kiinni. No hyvä tarkastellaanpa Tampereen syyttäjien toimia vuosina 2004 -

Oikeusvaltio on Tampereella tehnyt itsensä naurettavaksi eli häpäissyt itsensä

Tampereen käräjäoikeudessa on erikoinen tilanne: Todistettavasti suomalaisen oikeusturva syyteharkinnoissa on heikompi kuin vierasperäisen rikollisen.

Suomalaiselle esim. tamperelaiselle Seppo Lehdolle, rikoksen uhrille ei riitä todistajien määrä, eikä laatu tapahtuneesta väkivaltaisesta päällekarkauksesta, laittomista uhkauksista kun vastapuolena on julkisuuden henkilö "kunniakansalainen" entinen Tampereen Vihreiden hallituksen vuodelta 2004, useissa vaaleissa ehdolla ollut norsunluurannikkolainen Sylvain Aristide Kipre, joka on lisäksi tehnyt toistuvasti perättömiä rikosilmoituksia vuodesta 2004 alkaen Seppo Lehtoon kohdistuen.

Vuosina 2004 ja 2005 on jätetty syyttämättä päällekarkaustilanteet ja laittomat uhkauksen kun ne kohdistuivat Seppo Lehtoon. Päällekarkauksia, pahoinpitely-yrityksiä ja laittomia uhkauksia syytänyt Sylvain Aristide Kipre on päässyt kuin koira veräjästä.

Ohessa näytteitä julkisuushakuisuudestaan ja ehdokkuuksistaan Sylvain Aristide Kipre haastattelu http://studiamedia.tut.fi/lehdet/20030305/etusivu_2.shtml
yhteydestä myös kuva http://studiamedia.tut.fi/lehdet/20030305/oras_kipre.jpg
julkisesta haastattelustaan, mikä ennakoi hänen rasismilla ratsastamistaan hyvinkin sattuvasti. Netissä todisteena vielä oheinen muistijälki eduskuntavaaliehdokkuudestaan vuodelta 2003:
[PDF] Tampereen kaupunki - Eduskuntavaalit 2003Tiedostomuoto: PDF/Adobe Acrobat - HTML-versio
Eduskuntavaalit pidetään 16.3.2003. Ennakkoäänestys on kotimaassa 5. - 11.3.2003 ja. ulkomailla 5. ... 68 Kipré, Sylvain , insinööri, kouluttaja, Tampere ...
www.tampere.fi/tiedostot/4XJXocD17/vaalit03.pdf - Samankaltaisia sivuja
---
Tätä taustaa vasten tuntuu erittäin kummeksuttavalta käräjäoikeuden tuomari Anja Aulomaan tulkinta 20.6.2006 siitä ettei Sylvain Kipre ole julkisuuden henkilö. Mikä teki kerralla useissa vaaleissa etnisellä taustallaan ratsastaneesta mukamas yksityishenkilön vastoin tosiasiataustaa.
Vastaavia tapauksia on julkisuudessa useita, jonka perusteella on katsottu olevan julkisuuden henkilö mm. Seppo Lehto, eri kansanedustajia, tai sellaiseksi aikoneita.

Erikoista yhdenvertaisuutta on myös se, ettei Seppo Lehdolla ei ole tampereen syyttäjäviraston mukaan oikeutta puolustautua 19.9.2005 käräjäoikeustuomion edes vakavaa päällekarkausta ja törkeää pahoinpitely-yritystä vastaan. Syytteen valmisteli esteellisessä tilassa syyttäjä Ulf Reimers ja syytteen luki esimiehensä kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen, tuomarina oli Anja Aulomaa.

Ko. stalinistisessa oikeudenkäynnissä rikottiin useita EIT:ssäkin sovittuja oikeusperiaatteita, mm. oikeutta kuulusteluttaa vastapuolta ja sen todistajia, oikeus saada avaintodistaja kuulluksi ymv. Siksipä se on nyt KKO:n uudelleenkäsittelyssä.

Merkillepantavaa oli ko. itsepuolustustilanteen 10.2.2005 vastassa tunnettu afgaanivapaaottelija arviossa kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurmisen oikeudessa toteama perustelu lukuisien todistajien läsnäollessa: "Normaali tapauksessa olisin jättänyt syyttämättä, mutta koska kyseessä tunnettu rasisti, niin oli pakko syyttää". - Tämäkö on EIT:n ohjeet kestävää suomalaista oikeutta ja jatkossa ihan maan tapa?

Tilanteesta vastuullisina kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen ja alaisensa Ulf Reimers, sekä tuomarinvalansa unohtanut tuomari Anja Aulomaa


------------------------------------------------------------------------------
Matti Kuusimäki: Yhdenvertaisuudesta pidettävä kiinni

Riikka Kostiainen


KRIMINAALIPOLITIIKAN VAIKUTTAJIA -sarjassa on haastateltavana valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki. Hän painottaa syyttäjän roolin muutosta rikosvastuun toteuttamisessa. Syyttäjän on oltava aktiivinen rikosilmoituksesta korkeimman oikeuden tuomioon saakka. Kriminaalipolitiikassa hänellä on huoli kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumisesta.

Matti KuusimäkiSyyttäjän rooli rikosprosessissa on nykyään aivan erilainen kuin ennen, Matti Kuusimäki painottaa. Aktiivivaihe on jutun oikeuskäsittelyssä niin kuin ennenkin, mutta myös oikeussalin ulkopuolelle jää paljon virkatehtäviä, joista rikosvastuun kokonaisvaltainen toteutuminen riippuu.

– Massarikoksia lukuun ottamatta nykypäivän syyttäjän on oltava aktiivinen esitutkinnan alkamisesta lähtien. Esitutkintaa johtaa poliisi, mutta syyttäjän on oltava mukana varmistamassa, että aineisto syyteharkintaa varten on mahdollisimman täydellinen.

Kuusimäki muistuttaa, että esitutkinnalla on uusien esitutkintasäännösten mukaan kaksi roolia aikaisemman yhden sijaan: esitutkinta merkitsee nykyään myös rikosasian valmistelua. Sekä poliisia että syyttäjää tarvitaan hyvissä ajoin, jotta rikosasia tulisi tutkituksi ja valmistelluksi nykyaikaista pääkäsittelyä varten.

– Laissa on asetettu syyttäjälle myös kovat objektiivisuusvaatimukset. Nykypäivän syyttäjän työn tavoitteena ei saa koskaan olla yksisilmäisesti langettava tuomio. Syyttäjän on pyrittävä varmistamaan, että myös kaikki epäillylle edulliset seikat otetaan huomioon, jotta lopputulos olisi oikea ja oikeudenmukainen. Vaikka syyttäjä on oikeudellinen osapuoli samalla lailla kuin asianajaja puolustajana, roolikuvat ovat aivan erilaiset.

Myös suhteessa tuomioistuimeen rooli on muuttunut. Tuomioistuin voi käyttää hyväkseen vain sitä seikastoa, jonka syyttäjä on esittänyt. Lisäksi syyttäjällä on, toisin kuin monessa muussa maassa, esteetön muutoksenhakuoikeus eli hänen roolinsa ulottuu tuomioistuimia kontrolloivaksikin.

Kuusimäki myöntää, etteivät monet poliisit ja tuomarit ole vielä täysin omaksuneet syyttäjän uutta roolia ja asenteiden muuttaminen omissa joukoissakin on vaikeaa. Poliisi ehkä pelkää, että sen perinteinen asema on jotenkin järkkymässä ja syyttäjät katsovat, ettei heillä olisi aikaa. Mutta kyseessä on sittenkin vain työn vaihesiirto: ei tarvitse tehdä lopuksi kerralla laajamittaista syyteharkintaa, kun asian tuntee jo etukäteen. Nykypäivänä syyteharkinta onkin vaiheittainen tapahtuma.

– Ongelmana uudessa rikosprosessissa on myös se, että oikeuslaitoksen voimavarat on yhä jaettu vanhan prosessin mukaisesti. Voimavarojen ohjaamisessa nykyprosessin vaatimusten mukaiseksi voisi ottaa mallia Ruotsista, koska prosessikin on lainattu sieltä.

Uutta myös EU-yhteistyö

Suomen syyttäjälaitos on mukana myös eurooppalaisessa yhteistyössä, erityisesti Eurojustin, syyttäjien koordinaatioelimen kehitystyössä. Kuusimäki arvioi, että Eurojustilla tulee olemaan merkitystä rikosvastuun toteutumisen kannalta vakavissa, monikansallisissa rikoksissa. Vakavimmat rikokset kutistuisivat haitallisesti osiin, jos ne pilkottaisiin eri maihin. Pääajatus on, että kun rikoksia tapahtuu usean maan alueella, kaikki toimet keskitetään yhteen maahan ja muut maat antavat sille tarvittavan oikeusavun.

EU suunnittelee myös eurooppalaisen virallisen syyttäjän viraston, EPP:n perustamista. Tällainen ylikansallinen syyttäjä syyttäisi EU-veropetoksista ja EU-avustuspetoksista. Kuusimäen kanta on, ettei sen perustamiseen ole syytä.

– Eurojustin rakentamisessa ja toiminnan suuntaviivojen kehittämisessä on tarpeeksi tekemistä lähivuosille. Jos nyt sen rinnalle alettaisiin rakentaa toista syyttäjävirastoa, välitön seuraus olisi, että niille tulisi toimivaltaristiriitoja. Eurojustia hyvin kehittäen ja kansallisia syyttäjiä osaavasti käyttäen asiat tulevat hoidetuksi. Erittäin tärkeäksi tulee muodostumaan ns. eurooppalainen pidätysmääräysmenettely, joka helpottaa huomattavasti rikollisten luovutusproseduuria EU-maasta toiseen.

Sakkojen määrääminen mahdolliseksi

Kriminaalipoliittisia uudistuksia Kuusimäki haluaisi laajaan syyttämättäjättämisinstituutioon. Käräjäoikeuksissa pyörii vuositasolla noin 60 000 asiaa. Syyttäjälaitos puolestaan tekee noin 20 000 syyttämättäjättämisratkaisua. Näistä reilussa puolessa syyttäjä katsoo, että kyseessä ei ole rikos tai näyttö ei riitä. Melkein puolet niistä on seuraamusluonteisia ratkaisuja, joissa syyttäjä toteaa, että rikos on tehty ja näytetty, mutta lakiin kirjoitetuilla muilla perusteilla jättää syytteen nostamatta.

– Parikymmentä vuotta sitten havaittiin ongelmaksi se, että tuomioistuimet eivät ryhtyneet käyttämään uusia tuomitsemattajättämisperusteita. Tätä taustaa vasten säädettiin uudet laajat syyttämättäjättämisperusteet 1990-luvulla. Syyttäjiä myös koulutettiin ja rohkaistiin niitä käyttämään, Kuusimäki kertoo.

– Eräs ongelma kuitenkin on se, että nämä lähes 10 000 seuraamusluonteista ratkaisua koskevat enimmäkseen sellaisia rikoksia, jotka ovat rikosoikeudellisessa mielessä törkeämpiä kuin ne 300 000 rangaistusvaatimuksen takana olevaa pikkurikettä, joista tuomitaan armotta sakkoa kaikille.

Kuusimäki on miettinyt ratkaisua epäkohtaan ja kysellyt syyttäjiltä, monessako tapauksessa kymmenestä tämä olisi kirjoittanut rangaistusmääräyksen syyttämättäjättämisen sijaan, jos se olisi ollut asteikon puolesta mahdollista. Vastaus on usein ollut: ehkä noin kahdeksassa.

– Pitäisikin luoda menettely, jossa voitaisiin antaa sakko sen sijaan että annetaan yhteiskuntaan signaali, ettei lyöminen tai varastaminenkaan ollut mitään merkittävää. Onhan lakiin kyllä kirjoitettu, että syyttäjä voisi antaa syyttämättäjättämisen yhteydessä huomautuksen – mutta missä ja miten, kun siihen ei ole mitään foorumia? Tämän mahdollisuuden käyttö onkin jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Rikoksen laatu huomioon

Uudistuksia Kuusimäki toivoo myös rangaistusten mittaamiseen.
– Meillä on ankarasti vastustettu ns. ”artbrott”-ajattelua, joka Ruotsissa ohjaa merkittävästi rangaistuslinjaa. Siellä rangaistukseen vaikuttaa rikoksen rangaistusarvo mutta myös rikoksen laatu, ”art”. Oikeuskäytäntö on osoittanut joillakin rikoksilla olevan lähtökohtaisesti muita korkeampi paheksumisarvo, näin esimerkiksi väkivaltarikoksilla. Ei rikosten tarvitsisi kaikissa teon seurauksiin liittyvissä suhteissa olla meilläkään aivan ”samalla hyllyllä”, vaikka perusasteikot olisivatkin samat, Kuusimäki sanoo.

– Olen kyllä tyytyväinen siihen, että törkeää väkivaltaa sisältävien rikosten rangaistusminimejä on korotettu. Nyt ne ohjaavat paremmin rangaistuksia oikeustajun mukaiseen suuntaan. Korostan kuitenkin, etten missään tapauksessa kannata kautta linjan ankarampia rangaistuksia, koska en usko juurikaan niiden vaikutukseen tai hyötyyn. Ihmisten oikeustaju kuitenkin vaatii oikeansuhtaisia rangaistuksia, koska muuten on vaara oikeuden ottamisesta omiin käsiin ja siitä on sitten ”fair trial” kaukana.

Sovitteluun jää yhä ongelmia

Kuusimäen mielestä kriminaalipolitiikkamme yksi ongelma näyttää olevan se, että kansalaisten yhdenvertaisuus on kärsinyt kolhuja erilaisten sinänsä modernien toimien käyttöönoton myötä.

– Esimerkiksi sovittelumahdollisuuksien epäyhtenäisyys on todellisuudessa johtanut ”kuntakohtaiseen” rangaistusjärjestelmään. Yhdyskuntapalveluun pääsyä puolestaan rajoittaa teon laadun sijasta tekijän elämäntapa. Sopimushoidon tulo on hyvä asia, mutta se olisi pitänyt kehittää jo silloin, kun yhdyskuntapalvelusta tehtiin pysyvä instituutio.
Sovittelun yhdenvertaisuusongelma korjautuu Kuusimäen mukaan osittain, jos sovittelun valtakunnallistamisesta tulee tosi. Samalla varmaan annettaisiin ohjeet myös siitä, kuka asian sovitteluun ohjaa. Mutta ongelmia sovitteluun jää silti.

– Sovittelijoiden ammattitaidon tai sovittelumenettelyn oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi ei ole yhtenäisiä kriteerejä. Lisäksi on aina joukko ”sovitteluun sopimattomia” rikoksentekijöitä, joilla ei ole taloudellisia eikä muitakaan edellytyksiä hyvittää rikoksen uhria. Vastaavasti on asianomistajia, jotka eivät halua osallistua sovitteluun – aivan perustellustikin. Eikä sekään ole oikein, että esimerkiksi varakkaat maksavat lapsensa rikosvastuusta vapaaksi – varattomat eivät pysty, vaikka ehkä haluaisivat.

Ongelmalliseksi sovittelun on myös tehnyt sen laajentuminen kaikkiin rikoksentekijöihin ja virallisen syytteen alaisiin rikoksiin. Kuinka raskaita tekoja voidaan jättää yhteiskunnallisen moitteen ulkopuolelle? Ja jos fair trialia pidetään oikeudenkäynnissä keskeisenä ja ylivertaisen tärkeänä asiana, miten sen periaatteet varmistetaan rikosoikeudenkäynnin korvaavassa sovittelussa, Kuusimäki kyselee.

– En kuitenkaan toki ole sovitteluinstituution vastustaja, vaan päinvastoin asianmukaisin tavoin rajoitetun ja siten normatiivisesti kanavoidun sovittelumenettelyn kannattaja.

Valvomatonta valtaa ei saisi olla

Yhdenvertaisuusongelmaa saattaa Kuusimäen mielestä myös aiheuttaa poliisilakiin äskettäin lisätty pykälä, jossa poliisi oikeutettiin priorisoimaan tehtäviänsä. Jokainen poliisipiiri priorisoi kuitenkin niitä lähinnä omista lähtökohdistaan, ja niin koko maan kuva on aika sirpaleinen. Poliisin pitäisi keskustella myös paikallistasolla syyttäjän kanssa ainakin siitä, että tutkittaisiin ne rikokset, joista tultaisiin syyttämään ja jätetään vähemmälle ne, joista ei todennäköisesti syytettäisi. Tämä olisi jo hyvä alku tavoitehakuiselle yhteistyölle.

– Syyttäjäpuolella puolestaan laaja syyttämättäjättäminen tapahtuu ilman oikeudenkäynnille ominaista julkisuuskontrollia ja ilman varsinaista muutoksenhakumahdollisuutta. Kontrolli on aktiivisten, kanteluja tekevien kansalaisten ja tarkastusten varassa. Valvomatonta valtaa jää paljon ja yhdenvertaisuus ei välttämättä silloin toteudu. En pysty edes itse kunnolla arvioimaan, missä määrin syyttäjiemme tämän puolen toiminta on valtakunnallisesti linjakasta, Kuusimäki toteaa.

– Tuomioistuinpuolellakin harkintavalta on lisääntynyt, mutta se on kuitenkin siellä kontrolloiduinta. Sen sijaan täytäntöönpanossa on vankilanjohtajilla nykyisin paljon harkintavaltaa: kuka on yövanki, kuka pääsee avolaitokseen jne. Miten voidaan varmistaa yhdenmukainen kohtelu eri vankiloissa? Jos tuomioistuin tuomitsee vankeutta kaksi tai kolme vuotta, voi tämä ero olla lopulta pienempi verrattuna siihen eroon, mitä rangaistuksen kärsiminen aivan eri muodoin merkitsee.

Kuusimäen mukaan perusongelma tässä on, että tuomioistuinvaihetta lukuun ottamatta viranomaisten laajaa lainkäyttöharkintaa rasittaa eräänlainen ”prejudikaattivaje”. Poliisilla, syyttäjillä ja vankeinhoidolla ei ole normaalirangaistustusvyöhykkeen tai KKO:n ennakkoratkaisun kaltaista ohjaavaa toimintalinjaa yhdenmukaisuutta takaamassa.

Kriminaalipolitiikka yhteistyötä

Kriminaalipoliittista valtaa Kuusimäki näkee olevan erityisesti oikeusministeriöllä. Syyttäjälaitoksellakin sitä on ja totta kai sitä on valtakunnansyyttäjällä itselläänkin, esimerkiksi yleisohjeita annettaessa.

– Kun tulin tähän virkaan, tunsin tarvetta jonkinlaisiin kriminaalipoliittisiinkin kannanottoihin. Mutta sittemmin olen yrittänyt olla hyvin varovainen, koska katson että valtakunnansyyttäjä on toimija ja suunnittelijat ovat muualla. Mutta toisaalta valtakunnansyyttäjä on kyllä velvoitettu kiinnittämään huomiota rikosoikeudenhoidossa havaitsemiinsa epäkohtiin, Kuusimäki pohtii.

Julkisen sanan roolin hän näkee tärkeänä. Esimerkiksi kesäkeskusteluna Helsingin Sanomien esiin nostama rikosjuttujen peruuntumiskeskustelu sai asioihin heti vauhtia. Kriminaalipolitiikasta käytävä mediakeskustelu on vain ikävä kyllä usein yksityiskohtiin menevää ja populistista. Luonnollisesti myös Optulan merkitys on olennainen ja poliisin kannanotoilla on paljon suurempi merkitys kuin monessa muussa maassa.

– Kriminaalipoliittinen vaikuttaminen on kaikkien näiden toimijatahojen yhteistyötä. Kriminaalipolitiikkaa voidaan kehittää tasapainoisesti vain yhdessä asioita pohtimalla – ja niistä väitellenkin, Matti Kuusimäki toteaa.

Takaisin


-----------------------------